Asukastoimikunnassa
toimii ympäristöstään ja elinoloistaan kiinnostuneet jäsenet.
Toimikunnan jäsenmäärät päätetään asukaskokouksissa syksyisin.
Tarkoituksena on olla kehittämässä ja keskustella omista asuinoloista
ja tietenkin verkostoitua. Vaikka vaikuttaminen tapahtuu pienessä
piirissä on vaikutukset sitä suurempia. Toimikunnassa vaalitaan Tekman
yhteishenkeä ja ympäristöä. Parhaiten tämä näkyy pihapiirissä
järjestettävistä yhteistapahtumista.
Mutta mitä tarkalleen ottaen tarvitaan asukastoimikunnan jäseneltä?
Huumorintajua ja leppoisaa asennetta ennenkaikkea, mutta tarvittaessa
uskallusta tarttua itseä ja muita askarruttaviin kysymyksiin ja
haasteisiin. Jäsen saa ensikäden tietoa Tekman tapahtumista ja
toiminnasta. Toimikuntalaiset tietävät ensimmäisenä Tekman johtokunnan
jälkeen Tekmalle tehtävistä muutostöistä ja esimerkiksi
vuokrankorotuksista. Kaiken lisäksi näihin asioihin voi vaikuttaa!
Rankka työ vaatii tietenkin rankat huvit ja Tekma järjestääkin
väliajoin johtokunnan ja toimikuntalaisten yhteisretkiä. Yhteisretkillä
olemme käyneet mm. Curlaamassa Leppävirralla, laskettelemassa
Vuokatissa ja syömässä Puijon tornissa. Huvien ohessa voi parantaa
maailmaa ja viettää aikaa Tekmalla hankittujen ystävien seurassa. Eikä
varmasti työnantajatkaan paheksu yhteiskunnallista aktiivisuutta!